Collapick

Collapick Company Oy

Suomalainen ohjelmistotalo sekä Odoo Ready Partner

Collapick Oy on kotimainen ohjelmistopalveluyritys, jonka tuotteiden moottorina toimii kansainvälisesti menestystä niittänyt Odoon liiketoiminta-alusta. Palvelemme kaiken kokoisia yrityksiä ympäri Suomen toimialasta riippumatta, mutta olemme ottaneet jalansijaa erityisesti valmistavan teollisuuden, tukun ja huollon pk-yrityksistä. Ydintuotteemme Tempo tuoteperhe tarjoaa käyttäjäystävällistä, suomenkielistä ja integraatioilla rikastettua toiminnan- ja tuotannonohjausta täysin mobiilisti kaikilla laitteillasi.

Meidän ehdoton kilpailuvalttimme on, että emme myy pelkästään puhdasta Odoota tai vie sitä sellaisenaan väkisin eri toimialoille, sillä olemme kehittäneet järjestelmää toimialakohtaisesti yhdessä asiakkaidemme kanssa. Kehitystyötämme ovat esimerkiksi helppokäyttöliittymät tuotannon (MES), varaston sekä huollon tarpeisiin, ja erikoisosaamista on taskussa myös erilaisten integraatioiden ja rajapintojen osalta. Olemme virallinen Odoo kumppani Suomessa, ja autamme valitsemaan yrityksesi toimintaa parhaiten tukevat ratkaisut niin Odoon moduulivalikoimasta, kuin itse kehittämistämme tuotteista ja lisäominaisuuksista. 

Meille teknologia on aina työkalu, jonka tehtävä on vahvistaa käyttäjiensä inhimillisiä kykyjä. Siten teknologisten ratkaisujemme taustalla on aina ymmärrys asiakkaan liiketoiminnasta, prosesseista ja käyttäjätarpeista. Siitä se ajatus sitten lähti, halu nostaa suomalaisten työniloa ja tehokkuutta ohjelmistojen voimin. 

merkkilogo-ja-tuulettava-hahmo

Collapick pähkinänkuoressa

Asiakkaitamme

Tutustu tarkemmin asiakkaisiimme sekä töihimme Asiakkaat-sivulla

Palvelut

"Haluamme nostaa suomalaisten työniloa ja liiketoiminnan tehokkuutta erinomaisen ohjelmiston avulla"

Missiomme kuvastaa sitä, miksi yrityksemme on olemassa, ja mitä haluamme yritystoiminnallamme saavuttaa. 

Asioiden pitäminen yksinkertaisina ei ole meille toimintaohje, vaan enemmänkin tapa katsoa maailmaa. Se näkyy omassa tekemisessämme, mutkattomassa asiakaspalvelussamme sekä luomissamme ratkaisuissa ja niiden käyttökokemuksessa. Tahdomme riisua työnteosta kaiken turhan, sillä liiketoiminnan digitalisoimisessa ei ole kyse teknologiasta, vaan toimimattomien tapojen korvaamisesta paremmilla. Siitä, mitä teknologian avulla on mahdollista saada aikaan. Pohjimmiltaan monimutkaisen teknologian tarkoitus on tehdä ihmisten elämästä simppeliä, ja edistyksellisinkin ohjelmisto on turha, jos sitä käytetään väärin.

Collapickin historia

Koodaritalosta Odoo ERP –toimittajaksi

Collapick Company Oy perustettiin Joensuussa 2011. Oma tuotekehityksemme starttasi vuonna 2015, jolloin teimme asiakkaiden pyynnöstä mobiilisovelluksia helpottamaan ERP- järjestelmien käyttöä. Kehitimme Ponniste-tuotteen, joka integroitui osaksi suomalaisia toiminnanohjausjärjestelmiä. Teollisuusfokuksen lisäksi johtoajatuksina toimivat helppokäyttösyys ja visuaalisuus, sillä ”monimutkaista järjestelmää ei hallissa käytetä”.

Collapick Tempo ERP kehitettiin vuonna 2020, ja sen moottoriksi valittiin Odoo ERP liiketoiminta-alusta. ERP bisnekseen lähtenemisen motivaattorina toimivat monien ERP järjestelmien kömpelyys, sekä huonot automaatio- ja integraatiomahdollisuudet. Tarjoama kohdistettiin ensin teollisuussektorille, jonka jälkeen toimintaa laajennettiin tukkukauppaan. Viimeisin aluevaltaus on huolto, mutta alullaan ovat myös ensimmäiset askeleet laadunhallinnan parissa. 

Ja niin Collapick kasvoi koodaritalosta ”Odoo ERP – toimittajaksi”.  Tuotteisiimme tuomme edelleen kaiken sen toiminnallisuuden, helppokäyttöisyyden ja visuaalisuuden, jonka olemme oppineet oppineet asiakkaidemme tarvitsevan. Nykyään palvelemme – harjoittelijamme mukaan laskettuna – miltei 20 ihmisen voimin, Joensuun lisäksi myös Tampereella. 

Yrityksemme arvot

Haluamme kuvastaa arvoillamme aidosti sitä mitä olemme, ja mitä haluamme tulevaisuudessa olla. Emme kaipaa markkinointikikkailua tai turhaa sanahelinää. Haluamme että arvot ovat maanläheisiä, kuvaavat aitoa arjen tekemistä, sekä toimivat ohjenuorina ja periaatteina kaikessa toiminnassamme.

 

Mitä asiakkaamme sanovat meistä

”Odoo on laajalla käyttöalueella toimiva ohjelmisto. Aplikaatioita on paljon ja laskutuksen rajapintoja, joita voi ottaa lisänä, kun yhtiö kehittyy. Tuote on hyvä ja varsinkin se käyttöönottoprosessi oli selvästi yksinkertainen ja nopea. Asiakastuki toimii hyvin, tulee nopeasti vastauksia ja ratkaisuja, jos ja kun niitä ongelmakohtia tulee. Järjestelmä on yksinkertainen ja looginen käyttää. Siinä on ne syyt minkä takia voisi suositella toisellekin.”

Aleks Salasin & Jari Haikara Toimitusjohtaja sekä myyntipäällikkö | Teräsel Oy

Mitä meille kuuluu just nyt?

Kaikista ajantasaisimman tiedon liikkeistämme löydät sosiaalisen median kanavistamme. Ota meidät siis seurantaan ja pysy kuulolla!

Kurkkaa myös blogiimme