Lemmikin vienti- ja hankintapäällikkö Olli Jartin mukaan viimeisimmän projektin pääajatus oli varaston ulkoistaminen. “Meillä on tehdas Kuopiossa, jossa varastointi on aiemmin ollut – osin tehtaalla, osin ulkoistettuna tehtaan vieressä olevassa logistiikkakeskuksessa. Lähdimme hakemaan ratkaisua tilanpuutteen vuoksi ja toiminnan tehostamiseksi. Tavoitteenamme oli löytää uusi kumppani – ulkoinen varasto tai logistiikkakeskus, joka pystyisi varastoimaan, keräilemään ja toimittamaan tilaukset aina asiakkaalle asti. Siihen vaadittiin järjestelmäkehitystä ihan huomattavassa mittakaavassa”.
Collapickin teknologiajohtaja Petteri Torssosen mukaan varastokapasiteetin ja volyymien kasvattaminen olisi voitu toteuttaa myös rakentamalla yrityksen tontille lisää varastotiloja, mutta tähän ratkaisuun olisi sitoutunut paljon kustannuksia. Jartti täsmentää, että tavaranhallinnan näkökulmasta projektin tavoitteena oli saada vapautettua tehtaalta tiloja varastoinnista tehokkaampaan käyttöön. “Yksi merkittävä ajuri yhteistyökumppanin etsintään oli Kuopion varastokumppanin yritystoiminnan huomattava supistuminen. Collico valikoitui uudeksi kumppaniksi siksi, että Suomessa on hyvin vähän logistiikkatoimijoita, jotka pystyvät hanskaamaan kuivatuotteiden varastoinnin, sekä viileiden eli tuoreiden tuotteiden ja pakastetuotteiden varastoinnin keräilyn ja lähetykset”.
Jartin mukaan Collapick toimi projektin teknisen toteutuksen veturina, sillä Lemmikin toiminnan- ja tuotannonohjausjärjestelmä, sekä sen ylläpito ja kehittäminen ovat Collapickin vastuulla. “Kaikki yhteydet linkittyvät Odooseen ja sen Collapick Tempo -lisäosiin, jolloin Collapickin oli luontevaa hoitaa myös hyvin paljon yhteydenpitoa OWS:n sekä Collicon suuntaan”.
Kuvion neljäs osapuoli OWS valjastettiin yhteistyökumppaniksi tiedonvälitykseen. OWS tarjoaa asiakkaille nykyaikaiset ratkaisut digitaaliseen datan välitykseen, kuten EDI-sanomat tilaus-toimitusketjun sähköistämiseen, integraatiot järjestelmien välille sekä verkkolaskutusratkaisut. OWS:n myyntipäällikkö Outi Huuhkan mukaan asiakkaan tarve oli automatisoida tilaus- ja toimitusketjun tarvitsevat sanomat, ja siten rakentaa EDI-sanomat tilaajaorganisaatioiden, Tempo ERP:n ja Collicon välille.
Collapick vastasi projektin lisäksi Collicon ja Collapick Tempon välisestä integraatiosta. “Integraatiossa tilaukset uivat Collapick Odoo -ERP:hen, ja niitä voidaan seurata, toimitetaanko ne ulkoisesta vai omasta varastosta. Integraation avulla toimitus voidaan pyytää ulkoisesta varastosta” Torssonen täsmentää.
Huuhkan mukaan EDI-yhteys toimii siten, että tilaajaorganisaatio lähettää tilaussanoman omasta järjestelmästään, ja operaattori muuntaa saapuvan tilaussanoman Lemmikin käytössä olevaan Collapick Odoo ERP-järjestelmään sopivaksi. “Vastaavasti ERP-järjestelmästä lähtevät sanomat muunnetaan vastaanottajan järjestelmän tarvitsemaan muotoon. Tämä mahdollistaa automaattisen sanomanvälityksen, eikä käsin näpyttelyä tarvita”.
“Lemmikillä on käytössään mm.- tilaus- lasku- ja kuormakirjasanomia tilaajaorganisaatioiden kanssa. Ulkoiseen varastoon välitettäviä tietoja ovat muun muassa ostotilaukset, tuotetiedot, varastosaldot sekä keräilytilaukset. Vastaavasti sieltä saadaan ostotilaus- sekä keräilykuittauksia” Huuhka summaa.
Projekti ei Collapickin osalta kohdistunut pelkästään ulkoisen varaston integraatioon. Jartin mukaan yrityksellä on ollut käytössään useita eri järjestelmiä, jotka on siirretty Collapick Odoo ERP-järjestelmän, joka yhdistää Odoon ja kehittämämme Collapick Tempo -lisäosat yhdeksi kokonaisuudeksi. Ennen tätä projektia Lemmikki käsitteli tilauksensa Lemonsoftissa.
“Tässä projektissa oli tarkoitus tehdä Collapick Odoo -ERP:stä Master, ja siirtää Lemonsoft kirjanpito-ohjelmaksi, jolloin järjestelmien valtasuhde käännettiin toisin päin. Se on iso muutos, joka lisäsi projektin työmäärää – ei puhuttu ainoastaan varaston ulkoistamisesta, vaan myös järjestelmän sisäisestä uudistuksesta” Jartti kertoo.