...

Collapick

Meille töihin

Collapick pähkinänkuoressa

Collapick Oy on vuonna 2011 perustettu kotimainen ohjelmistopalveluyritys, jonka Tempo-tuoteperheen moottorina toimii kansainvälisesti menestystä niittänyt Odoo ERP liiketoiminta-alusta. Konttorimme sijaitsevat Tampereella sekä Joensuussa, joista käsin palvelemme kaiken kokoisia yrityksiä ympäri Suomen toimialasta riippumatta, mutta olemme ottaneet jalansijaa erityisesti valmistavan teollisuuden, tukun ja huollon pk-yrityksistä.

Hyppää mukaan tiimiin!

Collapick työllistää tällä hetkellä vakituisesti 18 henkilöä, joiden lisäksi apunamme häärii kourallinen tulevaisuuden tekijöitä harjoittelijan statuksella. Tampere on pääsääntöisesti useiden projektipäälliköiden, myynnin, markkinoinnin, sekä toimitusjohtajan kotipaikka, kun taas Joensuu on vahvan teknologiaosaamisen keskittymä, johtajanaan yrityksen perustaja ja teknologiajohtaja. 

Collapick on kasvanut koodaritalosta ERP-toimittajaksi, ja yrityksen tavoitteena onkin kasvaa seuraavaan kokoluokkaan. Siksi etsimme jatkuvasti hyviä tyyppejä, joilta löytyy ”jalat maasta, kädet savessa ja pää pilvissä ideoiden”-tyyppistä mentaliteettia. 

Meillä hurtti huumori ja rento tekeminen yhdistävät molempien paikkakuntien tekijöitä. Yksi tärkeimmistä arvoista useimmille on töissä viihtyminen, ja siihen vaikuttavat eniten työkaverit. Siksi rekryissäkin meille tärkeintä on se, millainen olet ihmisenä, eikä esimerkiksi ikä, koulutus tai työkokemus. Hae rohkeasti mukaan!

Avoin hakemus

Oletko kiinnostunut työ- tai harjoittelumahdollisuuksista meillä? Pidämme ovet aina auki uusille mahdollisuuksille ja tekijöille, sillä meistä jokaisella potentiaalisella tekijällä tulisi olla mahdollisuus esitellä osaamistaan ja intoaan. Täytä siis rohkeasti avoin hakemus, jossa voit kertoa meille lisää itsestäsi, osaamisestasi tai siitä, miten näet itsesi osana Collapickkia.

Vaikka meillä ei tällä hetkellä olisi sinua kiinnostavia avoimia tehtäviä, arvostamme jokaista hakemusta ja käymme niitä säännöllisesti läpi. Kun sopiva mahdollisuus avautuu, otamme mielellämme yhteyttä potentiaalisiin ehdokkaisiin.  

Kiitos kiinnostuksestasi meitä kohtaan, odotamme innolla mahdollista yhteistyötä tulevaisuudessa!

Miksi meille töihin?

 Me vastasimme omasta puolestamme työhaastatteluissa useimmiten kysyttyyn kysymykseen, miksi sinun ehdottomasti kannattaa hakea meille töihin tai harjoitteluun! 

Mitä meille kuuluu just nyt?

Kaikista ajantasaisimman tiedon liikkeistämme löydät sosiaalisen median kanavistamme. Ota meidät siis seurantaan ja pysy kuulolla!

Kurkkaa myös blogiimme